Toisekseen: Tää teksti on ihan sairaan pitkä, vaikka yritin lyhentää sitä. Ja mulla on kamalan huono omatunto siitä että postailen tänne näin usein näin pitkiä tekstejä, mutta ku ei mulla oikeesti ole muutakaan tekemistä. Ihan kiva, jos joku jaksaa lukea siitä huolimatta - ja kommentoidakin saa (:
Tänään mie istuin työvoimatoimiston
erikoisosastolla juttelemassa tulevaisuudesta. Toinen työntekijä
kysy, että onko mulla huono olo ja myönsin, että olen pienessä
paniikissa. Siihen toinen ”joo mie näen ku sun kädet tärisee”
ja mie pistin kädet hihoihin piiloon.
”Ootko sie pettyny, ku et päässy
(taaskaan) kouluun?” - Joo en ole.
”Ootko miettiny, millon seuraavaks
haet ja minne?” - En ole. (Tähän teki miel sanoa, että en jaksa
enää yritää ku oon epäonnistunu niin monta kertaa, et haluaisin vaan ryömiä johonki kuoppaan ja kuolla
sinne.)
Toinen näistä työntekijöistä ihan selvästi inhoaa minuu. Siitä tuli varmuus ku se
tokas (sanasta sanaan) näin: ”Niin no kyllä me ajateltiinkin,
ettet sie sinne kouluun pääse ja ettei myö päästä susta eroon.”
Kiva. Kiitos.
Lopulta ne päätti, että ne yrittää
ettiä mulle duunipaikkaa lastentarhasta.
Nyökkäsin, ku oon ollu päiväkodeissa
ennenki ja ois hyvä päästä pois himasta. Ei nää paniikit lopu
ikinä, jos mie eristäydyn kotiin. Toisaalta pidän tota tosi
paskana ajatuksena. Mun edellinen työrupeama päiväkodissa meni
siihen, että hädin tuskin jaksoin olla siellä sen sopimuskauden
loppuun, koska paniikkihäiriö oli pahimmillaan. Menin vähän väliä
pukutiloihin piiloon, istuin vessan pöydän alla ja tärisin.
Sitä paitsi ihan niiden pienempien,
vaippaikästen lasten kanssa en osaa olla ollenkaan. Sain kuulla
siitä viime kerralla, ku yks hoitaja oli ihan
tyrmistyny ku kerroin etten ole ikinä vaihtanu vaippoja. Mie olen
perheeni ainoa lapsi, mistä mie muka olisin saanu kokemusta jostaa
vaippojen vaihdosta, haloo...?
Ja kotona menee taas niin hyvin että
voi paska...
Tuttavalla on muuttohommia ja sen koira
tuli siks aikaa meille hoitoon. Poikaystävä naljailee mulle aina
näinä hetkinä. Mulle se koiran hoitaminen on ihan OK. Jos mie
lähden koiran kanssa lenkille ja otan hihnan käteen sanomatta
mitään, poikaystävä kommentoi joka tapauksessa ”Itepä olet ton
koiran tänne ottanu. Onko nyt kiva lähtä viemään sitä ulos
pakkaseen?” Öö, joo...?
Poikaystävä teki läksyjä, kadotti
ajantajunsa ja myöhästy koulusta. Se paisko kyniä ja kolikoita
lattialle ja raivos sitä, ettei mene nyt sitte ollenkaa kieliopin
tunneille. Ihan ku se mun vika olis.
Oon sanonu sille, että toi esineitten
paiskominen on ihan vitun pelottavaa. Siis sillon, ku se paskoo ovia
ja näppäimistöään tms. Ei joku kynän heittäminen mitään
vahinkoa aiheuta, mutta se laukasee paniikkikohtauksia.
Koska-se-ahdistaa-että-joku-riehuu-tolla-tavalla.
Sanoin sille tosta lastentarhahommasta.
Ilmotin asiasta aika varovasti, koska tiiän mitä mieltä se on. Ja
olin ihan oikeessa.
"Sitte sie menet tiskaamaan jotaa
paskoja astioita paskojen ihmisten kanssa, jotka nakittaa sulle paskoja pikkuhommia. Sitte sulle tulee paha olla ja mun täytyy pitää susta huolta..."
Ei pidä...
Mie en tiedä miltä musta tuntuu.
Onks
kellään tämmösiä ristiriitasia tunteita/ajatuksia/tilanteita?
Mie haluan töihin, mutta mie haluan
olla kotona turvassa näkemättä ketään.
Mie rakastan tota miestä ihan
hirveesti ja mun elämä olis tosi tyhjää ilman sitä, mut välillä haluisin
pakata tavarani ja muuttaa muualle. Sit mie aina pysähdyn
miettimään että ei se kannata. Ja miten mie muka yksin
pärjäisinkään...
Mie haluaisin auttaa kaikkia, tehdä
kaikkea ja saada hirveesti asioita aikaan, mut toisaalta mie en
jaksa, mie haluaisin vaan nukkua ja nukkua vähän lisää.
Mie vihaan itteäni ja sitä miltä mie
näytän. Mie tiedän, että vihaan oksentelua ja että edellisen
aterian oksentaminen ei tee musta missin näköstä. Mutta mulla on
alkanu olemaa sellasia... fiiliksiä, että tekis miel. Tuntuu
inhottavalta ajatella, että ensin on menny syömään jotain paskaa
ja tunkemaan sitä omaan kehoonsa. Siitä haluais vaan päästä
eroon, tiiättekö?
Mie tarviin tauon mun omasta elämästä.
Kiitos ja anteeksi ja propsit, jos joku jakso lukea tän.
Sinut on haastettu! :)
VastaaPoistahttp://kapsahduskaninkoloon.blogspot.fi/2014/01/haaste.html
Haaste hyväksytty, kiitokset :)
VastaaPoista