Nyt voisin mainita, kuinka masentavaa on tajuta (taas, voi miksen ota opikseni) olevansa ainoa kuka pitää yhteyttä.
Mie en ole kamalan sosiaalinen, enkä luota ihmisiin helposti. Mut jos mie tutustun mukavaan ja luotettavaan ihmiseen, mie yritän pitää sen mun elämässä. Tässä vaan aina tuppaa käymään niin, että mie olen se, kuka kirjottelee facebookiin "mitä kuuluu?" ja toinen vastaa. Jos vastaa. Sittenki mulle tulee todella kiusaantunu olo, koska vastaukset on luokkaa "mulle kuuluu hyvää, kiitos kysymästä!" enkä mie tiedä miten sitä keskustelua vois jatkaa. Mitä siihen voi sanoa? "Hyvä."
Yleensä ihmiset ottaa yhteyttä vaan sillon ku ne tarvii jotain. Viimeeks tuttu (josta ei ollu kuulunu mitään pitkään aikaan) laitto viestiä keskellä yötä, koska se tarvi kyydin toiselle paikkakunnalle. Musta tuli yhtäkkiä kaikkien kaveri sen jälkeen, ku sain ajokortin kouraan. En lähteny. En todellakaan halua kuskata puoltuttua toiselle puolelle Suomea aivan tuntemattomaan paikkaan.
En muista millon viimeeks joku olis alottanu keskustelun ja kysyny, miten mulla menee. En tiedä miks. Siinä on kaks vaihtoehtoa: Joko ihmiset aina vaan unohtaa minut, tai sitte ne ei välitä. Enkä mie halua tietää kummasta on kysymys. En tiedä kumpi vaihtoehto on pahempi.
Välillä tekis miel olla hiljaa ja jättää kysymättä. Kattoa kuinka kauan aikaa kuluu, ennen ku joku muistaa, että mie oon olemassa. Mut siinä on se pelko, ettei ihmisistä kuulu mitään enää ikinä. Sitte ne luisuu pois mun elämästä kokonaan ja se on sitte ihan mun omaa syytä.
Mie yritän pitää ihmisiin yhteyttä, muistuttaa niitä että mie välitän. Huolimatta siitä, etten halua olla liian lähellä. Mie luulin, että voisin odottaa ihmisiltä samaa.
Tää on vähä tämmöstä, ku pitäis olla nukkumassa mutta jää koneelle. Mie en saa unta, vaikka yrittäisin. Jonku pitäis varmaan tulla huitasemaa paistinpannulla päähän, että sammahtaisin, enkä miettis typeriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti