Mie en ole käyttäny lääkkeitä aikoihin. Niitä yritti se psykan lääkäri määrä useampaanki kertaan, mutta sanoin että ei kiitos, pärjään ilman. No, pari päivää sitte kävin siellä psykalla ja se otti taas lääkkeet puheeks.
"Ootko vielä sitä mieltä, ettet halua käyttää lääkkeitä?"
"En mie enää ole varma mistään."
Ja niin päätettii varata aika lääkärille, joka uusii reseptin. Joskus.
Mulla on nukahtamislääkkeitä, joita käytin ku unihalvauskohtaukset alko. Unihalvaus iskee yleensä just ku oon nukahtamassa ja sitte menee yöunet. Nukahtamislääkkeet saa mut nukahtamaan nopeammin, eikä se halvaus ehdi alkaa. Niissä on se huono puoli, että seuraavana aamuna on lähes mahdoton päästä sängystä ylös. En tiedä onko muilla sellasta. Ne tekee musta ihan zombin.
Viime yön mie valvoin. Masentelin, mietin kiusaajia ja sitä aikaa, ku tuli leikeltyä tota kättä. Aamulla piti nähdä K, mutta se sitte teki oharit. Taas. Joten mulla ei ollukaan mitään syytä selvitä siitä päivästä hereillä. Ei mua tarvita missään.
Otin lääkkeet ja kaivauduin sänkyyn. Poikaystävä herätti parina kertana ja olin vaan tosi kiukkunen ku väsytti vieläkin. En meinannu päästä sängystä ylös ja on edelleen sellanen todella jumittava olo.
Sorruin käyttämään niitä lääkkeitä, vaikka tiesin että niistä tulee tämmönen olo. Se siitä itsehillinnästä.
Nyt ei tuu taaskaan nukuttua. Masentaa. Ahdistaa. Eikä voi puhua kenellekään. Ei ole ketään kelle puhua.
Huomenna tulee taas isän koira hoitoon... Isä soitti ja sano, että mulle on tullu kaupungin leimalla joku kirje. Pelottaa jo valmiiks, että mitähän sielläki taas lukee. Eiköhän joku virasto halua taas jotaa lisäselvityksiä tai sitte siellä on ilmotus siitä, mitä mun tilanteen kanssa nyt tehdään, pääsenkö töihin vai mitä tapahtuu... Tai sitte siellä on aika lääkärille...
En tiedä.
En halua tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti