Voimat on ihan lopussa. Väsyttää. Mie sekoan ihan kohta. Oon kirjottanu tätä tekstiä ikuisuuden, mutten saa muotoiltua tätä mitenkään järkevästi. Joten menköö näin.
Uusia viiltoja on tullu muutama. Mie en koskaan viillä liian syvälle tai väärään paikkaan, vaan sen verran että kipu tuntuu selvästi ja vie ajatukset muualle. Musta tuntuu, etten mie enää pääse siitä irti.
Eilen oli se psykan aika. Uskokaa tai älkää, mie avauduin siellä. Minä! Osittain. Mut ainaki mie kerroin tärkeimmät.
Ihan alkuun psyka näki siteen, joka tuli esiin hihan alta. Se kysy mikä käteen on käyny ja kerroin pienen hiljasuuden jälkeen, että oon alottanu viiltelyn uudestaan, lopetin lääkkeet sopimattomina, oon kärsiny pahoista paniikeista ja tunnen jatkuvaa ahdistusta koko ajan, enkä ole enää varma mitä mun päässä liikkuu.
Ensin se kysy onko itsemurha-ajatuksetki tullu takasin. Sanoin, ettei ole. Sitte se tiedusteli, tuntuuko musta siltä että pitäis päästä sairaanhoitajan valvonnan alle osastolle. Niskakarvat nous pystyyn. En mie nyt minnee osastolle mene! Se huolestu siitä viiltelystä jonkuu verran. Vissiin luuli, että saatan vahingossa viiltää liian syvälle tai jotain.
Ens viikolla olis aika sinne työkkärin erikoispuolelle. Sinne on menossa mun lisäks toi psyka ja ne kaks työkkärin työntekijää. Siellä pitäis keskustella siitä, mitä mun tilanteelle nyt tehdään.
Mie hain uudestaan opiskelemaanki, vaikken tässä kunnossa kyllä siihen pysty...
Psykan ajan jälkeen mie puhuin iskälle. Päätin aikoja sitte, että pidän sen tilanteen tasalla ja kerroin sille (vihdoin ja viimein) että mulla on paniikkihäiriö. Iskä kuunteli, kysy pari kysymystä ja asia oli sillä selvä. Oli helppo puhua sille, niiku aina. Varsinki ku eka olin psykan parrkipaikalta soittanu sille ja sanonu, että meijän pitää puhua. Sillä mie varmistin sen, etten jänistäny.
Ja viiminen huolenaihe. K käyttäytyy oudosti.
K:n käyttäytyminen ahdistaa niin paljo, että tekis miel itkeä. Siitä ei ole kuulunu paljo mitään viime aikoina ja ku mie otan yhteyttä, se ei vastaa viesteihin ellen laita perään toista viestiä ja kysy, saiko se sen edellisen.
Kaikki alko oikeestaa siitä, ku mulla oli todella paha olla. Oli hirveitä paniikkeja ja halusin tosi kovasti puhua jollekulle. Laitoin sille viestiä "Nähdäänkö tänään?" eikä se vastannu siihen. Ja K:n vastaukset mun yhteydenottoihin on muutenki lyhyitä ja tympääntyneitä. "Ok", "emt" ja "o" (mikä tarkottaa 'on').
Ahdistaa ihan saatanasti, ku en tiedä mistä tää johtuu. Mie kysyin moneen kertaan onko kaikki hyvin ja mikä on vialla. Arvuuttelin sitäki, että oonko tehny jotaa mikä on loukannu sitä. Sitte kirjotin pitkän avautumisen siitä, että välitän siitä ja oon huolissani, enkä halua, että mikään hiertää meijän välejä. Sen vastaus oli "aaha". Ei helvetti.
Tuli vähä pitkä ja sekava postaus, mut kai joku jakso lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti