On taas pientä paniikinpoikasta, eli voi tulla suht masentava teksti. Anteeks siitä. Kuhan nyt purkaan joutessani ku unirytmiki on päin vittua ja ahistaa ihan liikaa.
Oon yrittäny pitää itteni kiireisenä. Silti tulee huono omatunto siitä, etten tee mitään 'oikeaa tekemistä'. Mie en ole kiireinen töiden, tai opiskelujen suhteen. Oon kiireinen niiden omien projektien kanssa - ja ne ei vie mun elämää mihinkään suuntaan.
Kävin lääkärillä, jonka kanssa oli tarkotus puhua epäonnistuneesta lääkityksestä. Seuraava vaihtoehto olis ollu sitte pitkä lista näitä hetivaikuttavia, eli otetaan nappi naamaan ku käy ahistamaan.
Mutta siinä on se riski, että niihin jää koukkuun. En halua joutua tilanteeseen, etten uskalla lähteä pois kotoa jos mulla ei ole lääkkeitä. Liian moni ihminen on siinä pisteessä. Ja mun tilanteen tietäen en sais niitä lääkkeitä aina. Ei mulla ollu varaa edellisiinkään.
Sovittiin, että yritän selvitä paniikeista ilman lääkkeitä
Mulle tuli se kirje, mitä pelkäsin. Minut kutsuttiin ens kuussa järjestettäviin pääsykokeisiin sinne kouluun, minne en viimeeks päässy.
Mie haluaisin perua koko jutun. Nää paniikin on ihan liian pahoja. Sitä paitsi pelkkä ajatus siitä, että joudun olemaa monta tuntia (lähes koko päivän) tuolla kokeissa vieraiden ihmisten kanssa, saa sydämen hakkaamaa.
Mie-en-pystyis-opiskelemaan. Mie tiedän sen.
Mut haluunko mie ihan oikeesti luovuttaa? Ja mitä sitte jos jätän ne pääsykokeet väliin. Sitte on ihan turha valittaa ettei ole mitään tekemistä. Lisäks oon varma, että poikaystävä suuttuis jos sais tietää. Mie pistin sen kutsukirjeen pöytälaatikkoon, enkä ole sanonu siitä mitään. Välillä se on kysyny onks haastatteluaikaa kuulunu ja oon vaan vastannu, etten tiedä. Hyvin menee, ku en uskalla kertoa sille, etten oikeesti tiedä mitä teen ja mihin pystyn...
Välillä on sellanen olo, että miks mie edes yrittäisin opiskella. Ihmiset saa potkut, ihmisiä lomautetaan. Luokkaerot kasvaa. Kaikilla on huono olla.
Pahiten se näkyy täällä missä mie olen. Tää koko paikka on masentava! Mie elän seudulla, jolla yli puolet asukkaista on työttömiä ja vailla opiskelupaikkaa. Ihmiset on köyhiä. Ne joilla on rahaa edes vähän, tuhlaa sen huumeisiin tai viinaan, koska ne ei jaksa elämää selvinpäin. Lopuilla on mielenterveysongelmia. Ihmiset hakkaa ja pahoinpitelee toisiaan, myrkyttää toistensa juomia ja varastelee. Täällä asunnot on rähjäsiä (tääki missä me ollaan) ja jotkut ihan asuinkelvottomia.
Sain mun raha-asiat jotenki kuntoon. Sossun päätös ei ole vielä tullu postiluukusta, mutta ainaki tän kuun rahat tuli. Tosin myöhässä. Koska kaikilla mun tutuilla on rahavaikeuksia siinä missä mullaki, en voinu edes lainata keneltäkään. Joten mie menin kalastamaan. Mie otin isän ongen ja menin kalastamaan! Siitä me saatiin kahden päivän ruoat. Ihan oikeesti, mikä vitun hyvinvointivaltio tää muka on?!
Jos mie opiskelen, käyn läpi sen kolmen vuoden helvetin, ni mitä sitte? Kuinka moni enää saa alaansa vastaavia töitä? Kuinkakohan moni munki tuttu on lopettanu opiskelut kesken pelkästään siks, että jo pelkät kirjat on ihan helvetin kalliita? Kuinka moni on ottanu opintolainan ja valmistunu, mutta nyt on kusessa siks ku ei olekaan töitä ja lainaa ei voi maksaa takasin? Vastaus: moni.
Äh en tiedä, en jaksa.
Masentaa ihan vitusti. Ja mie luulin päässeeni masennuksesta jo eroon, mut ehkä se alkaa hiipiä taas takasin.
Tekis miel vaan antaa periks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti