Ahistaa niin paljo, että itkettää. Tekis miel viiltää, mutta käsistä on voimat kadonnu niin tyystin, etten varmaan edes sais kunnon jälkeä aikaseks.
Kävin eilen nopeesti K:lla ja söin siellä yhden piparin. Söin kunnon aterian viimeeks pari päivää sitte. En tajua niitä ihmisiä, jotka voi pitää ittensä nälässä tarkotuksella. Mie oon nyt jo siinä kunnossa, että huippaa jos nousen liian nopeesti ylös tai yritänkään tehdä mitään ruumiillista. Kaikki energia menee nukkumiseen, enkä juuri muutakaan jaksa tehä.
Kaapissa olis kyllä yks pastapussi, mutten halua syödä sitä. Säästän sen poikaystävälle jos sille tulee nälkä. Isällä on itellään rahatilanne tosi huono, eikä siltä saa ruokaa ihan heti. Poikaystävän äidiltä piti tulla jotaa syötävää, mutta se teki oharit. Ja paljonkohan meillä on rahaa...? Vitonen? Kaapissa on kaks nuudelipakettia ja yks pastapussi ja niillä pitäis erää about kaks viikkoa. Pikkasen ahdistaa...
Seurakunnan ruoanjakeluhan olis tietyst yks vaihtoehto, jos sitä ei olis täällä peräkorvessa jostaa syystä peruttu.
Ilmotin viestillä työvoimatoimistoon, etten mene sinne ryhmään mihin oli haastattelu. Ilmotin myös peruneeni paikan amiksen pääsykokeisiin. Ootan kauhulla maanantaita, jollon minut varmaan haukutaan pystyyn taholta jos toiseltaki. Maanantaina pitää myös soittaa ja perua psykan aika, mikä kammottaa myös, koska se päivystäjä on aina ilkeen ja ylimielisen kuulonen ja sen kanssa puhuminen ahdistaa ihan sairaasti.
Kasvattiäidillä on ollu kaks vaihetta sen ja isän eron jälkeen. Eka vaihe on se, että se vihaa meitä, tekee pilkkaa meistä ja aiheuttaa hankaluuksia tavalla tai toisella. Toinen vaihe on se, ku sen uus mies alkaa vetää huumeita ja viinaa, sitä alkaa pelottaa ja sitte meijän apu kelpaa taas.
Nyt kasvattiäidillä on se ensimmäinen vaihe. Eilen se kävi vittuilemaa mulle facebookissa siitä, että mie en ikinä aikuistu jos en hanki omaa asuntoa. Selitin sille, etten voi hankkia, koska iskältä menee kämppä alta jos mie muutan pois. Eihän se kasvattiäitiä kiinnostanu. Mie oon yrittäny olla sille kohtelias siks, että ollaan pitkään oltu perhettä eikä riitely auta ketään. Mut mie en tiedä kuinka kauan mie enää jaksan olla kiltti sille.
Tämmöstä. Kyl tää taas helpottaa, sitte ku rahat tulee kuun alussa. Paaaitsi että mun tilille ne jostain syystä tulee aina melkee viikon myöhässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti