Eipä mulla mitään erikoista asiaa ole, mutta kunhan nyt kirjotan aikani kuluksi.
Kävin K:n luona, piirrettiin ja katottiin leffa. Ennen lähtöä olin ihan paniikissa (mikä on tosi älytöntä koska K on kuitenki sellanen ihminen, jonka kanssa voin laskea suojukset edes osittain). Siellä tuli pari sellasta hetkeä, että olisin halunnu lähteä karkuun, mutta en sitte lähteny. Kotimatkalla olin varma, että pyörryn jonneki pimeän ojan pohjalle ja etten ikinä pääse perille. Pääsin kuitenki.
Mie en ole mitenkään läheisissä väleissä mun sukulaisten kanssa, mutta tuli sit käytyä yhdessä sukulaisella. Siellä tarjottiin kahvia ja mie yritin kieltäytyä, koska mie en sovi yhtään kofeiinin kanssa yhteen, ja kofeiinihan voi laukasta noita paniikkioireita. Olin valmiiks jo pienen paniikin partaalla, koska olin siellä ekaa kertaa enkä tuntenu oloani hirveen suojatuks niiden ihmisten keskellä. Vaikka sanoin varmaan kymmenen kertaa, etten juo kahvia, tää sukulainen tuli kupin kanssa ja iski sen siihen pöytään. Mie sitte join sen.
Siellä sukulaisen kämpillä tuli muutamaanki kertaan sellanen olo, että meinasin sanoo et nyt lähen ulos. En sitte lähteny. Parvekkeella kävin haukkaamassa happea sillä verukkeella, että menen tupakoijien mukaan (mie en siis itse polta).
Keskiviikkona olis psykan aika. Hauskaa, ku tää psyka luulee että mie olen töissä eikä tiedä, että otin loparit. Voi apua, mitenköhän mie senki sille selitän. Ja miten mie selitän, etten ole vieläkään hakenu niitä lääkkeitä, jotka määrättiin n. kk sitte...?
On niin saamaton olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti