I'm falling forever

En sitte jaksanutkaan.
Tänään otin loparit töistä.
Joo, I know. Vittu mikä luuseri.

Tiiän että se vaikuttaa todella typerältä, koska alotin maanantain ja keskiviikkona oli lomapäivä, eli olin töissä virallisesti kolme päivää.
Mutta ennen ku kukaan alkaa huutamaan, mie selitän miksi tein niin:

PANIIKKI: Paniikkikohtaukset päiväkodissa? Niitä tuli joka päivä. Ne oli suht lieviä, jos ei lasketa maanantaina tullutta kohtausta, jonka aikana meinas lähtä taju. Mutta silti, ei hyvä.

TYÖVUOROT: Niissä ei muuten ollu mitään vikaa, mutta ku niitä muuteltiin kertomatta mulle tai kysymättä multa. Jos minut halutaa töihin, kannattais kertoa millon pitää olla missäki...

OSASTO: Sovittiin päiväkodin johtajan kanssa, että olen isompien lasten puolella, koska niinku oon täälläki sanonu, mulla ei ole mitään kokemusta pienistä lapsista. Hoitajat viis veisas siitä mitä johtajan kanssa oli sovittu ja muutti mun työvuorolistaa (kysymättä multa) niin, että minut pistetään toiselle osastolle yli viikoksi. Siellä on vauvaikäset, joiden kanssa oleminen on mulle yhtä tuttua ku pommin rakentaminen.
Tiedän olevani ihan täys nössö, mutta iski järjetön paniikki ku ajattelin, että joudun olemaan sellasten penskojen kanssa, jotka ei osaa edes puhua tai kävellä.

OVET: Mie jäin jatkuvasti lukkojen taakse. Kaikilla hoitajilla (jopa harjottelijoilla) oli avaimet oviin, mutta mulla ei.
Pari kertaa menin alakertaan lajittelemaan lasten vaatteita ja ku olis pitäny mennä ripustamaan ne paikalleen, joku oli pistäny yläkertaan johtavan oven lukkoon. Siinä sitte oottelin, että siivooja tuli laskemaa minut sisään.
Pukuhuone oli pahin. Se oli päiväkodin takaosassa ja sieltä pääs pois kahta tietä; joko menemällä ovesta kahvihuoneeseen, siitä toimistoon, toimiston ovesta varastoon ja siitä päiväkodin puolelle, tai sitte pukuhuoneesta eteiseen ja eteisen lasiovesta. Hoitajat kuitenki lukitsi kahvihuoneen ja eteisen oven vähän väliä. Olin muutaman kerran jumissa pukuhuoneessa ja pääsin pois vasta, ku joku hoitajista tuli käymään vessassa ja pääsin ulos. Tänään söin eväätki pukuhuoneen lattialla, ku en päässy kahvihuoneeseen - enkä minnekää muuallekaan.
Kyllähän mie sanoin tosta lukkohommasta, mutta ei sillä ollu mitään tehoa. Istuin eteisessä laittamassa lasten vaatteita, ku yks hoitajista tuli lukitsemaan sitä eteisen ovea ja kysy, onko mulla siihen avain. Vastasin, että ei ole. Se tokas vaan: "Ai okei, no mut kahvihuoneen ovi on auki" ja pisti oven lukkoon mun nenän edestä.
Ja arvatkaas oliko se kahvihuoneen ovi auki?
Ei.

Joten mie sitte sanoin johtajalle, että ei pysty. Yks meijän osaston hoitajista sano, että musta on ollu paljo hyötyä ja se pitäis mut siellä ihan mielellään. Siitä tuli pikkasen parempi mieli. Muttei tarpeeksi. Soitin tonne työkkäriin ja selitin tilanteen. Siellä se työntekijä sitte sano, että parempi vaan tulla pois jos meininki on tollasta. Sovittiin, etten mene edes huomenna, koska se olis ollu eka päivä siellä vauvojen puolelle ja kaikille oli ihan selvää, että mie en pysty siihen.
Vanhempien puolelta oli helppo lähtä syrjään, jos iski paniikki. Vauvaikäsiä ei niin vaan voi jättää yksinään. Sieltä ei pääsis pois.

Kotimatkalla tuntu kamalalta. Olisin mielelläni ollu tuolla pidempäänki ja ajatukset oli ihan sekasin. Laitoin K:lle tekstiviestin. Silläki on paniikkeja, silläki on vaikeeta, ollaan tunnettu vuosia. Se on mun paras ystävä. Kyllä se ymmärtää. Eikö?
Noup. K veti herneet nenään, ku kerroin. "Arvaa kattooko työnantajat hyvällä, että lähet parin päivän jälkeen? Et sie voi ottaa lopareita heti, ku joku ei toimi!"
Joo vittu I know, saatana! Ei tää mustakaan kivaa ole. En ees yritä selittää K:lle paniikeista mitään. Ei se tajuais kumminkaan.

Mutta joo, ei muuta tällä kertaa. Yks vitun iso epäonnistuminen lisätty mun listaan.
Saa haukkua ihan vapaasti. Ei itelläkää hirveen hyvä fiilis.
Lohduttaa ainaki se, ettei huomenna tarvi mennä sylivauvojen kanssa temppuilemaan ja ettimään vauvojen käyttöohjeita.