I'm not ready to die

Pakko avautua jossain. Ahdistaa tää päivä ihan liikaa.
Viiltelin vuosia sitten. Tuntu hyvältä antaa itelleen rangaistus siitä, että oli sellanen paska. Nyt on taas pitkästä aikaa sellanen olo, että tekis miel tarttua terään. Tiedän, että se kuulostaa typerältä, mutta minkäs teet.
Eli nyt mennään tolla tasolla.
Kiukuttelupostaus tiedossa, siis.

Raha-asiat ahdistaa. Tällä hetkellä mun ja poikaystävän rahat on tiukemmalla, ku pitkään aikaan. Se luuli tossa kuun alussa että saan satasen enemmän työharjottelusta, mutta miepä sitte en kestänykään siellä ku sen kolme päivää. (Sinänsä tolla asialla ei ole väliä, koska vaikka olisin jatkanu töissä, saisin palkan vasta ens kuussa ja se ei vaikuta tähän hetkeen). No joka tapauksessa, poikaystävä tilas lukiokirjoja. Niihin meni monta kymppiä. Nyt tätä kuuta olis vielä viikko jäljellä ja mietitään, syödäänkö päivässä paketillinen nuudeleita, vai peräti kaks pakettia. Okei, yks aika iso asia on siinä, että kasvattiäiti veti välistä muutamia laskuja ja sekotti mun ja iskän raha-asiat. Iskä ja kasvattiäiti eros siis jokunen aika sitte, mutta toi ämmä jaksaa aina vaikeuttaa asioita...

Kävin viemässä toimeentulotuen hakemuksen. Kamala reissu ja tekee miel itkeä ku ajattelenki sitä. Joo tiedän, työtön paska elää sossutuilla, turha valittaa raha-asioista jos ei tee mitään niiden eteen. Mutta silti, noi virastoasiat ahdistaa ihan liikaa. On aina ahdistanu. Odotan, että mulle huudetaan tai valitetaan jostain - ja monella kerralla mun asiat on sotkettu ihan totaallisesti. Sellasesta aiheutuu aina pahaa mieltä ja hurja kasa paperitöitä.


Tänään tiskin takana oli muija, joka katto minuu valmiiks nokanvarttaan pitkin ennen ku olin edes sanonu asiaani. Ojensin hakemuksen ja tiliotteen, se katto niitä vähän aikaa ja irvisti ilmeellä, joka sai sen näyttämään sialta.
Se halus kirjallisen selvityksen mun kouluasioista. Sillon teki miel purskahtaa itkuun siinä keskellä toimistoa. Sanoin, että minuu ei valittu kouluun ja kerroin tuoneeni ne selvitykset jo viikkoja sitten. Siihen se työntekijä totes vaan: "No, mie pistän tän eteenpäin, mutta se on sen päättäjän asia, että haluaako se ne lisäselvitykset."

Eli parhaimmassa tapauksessa tota hakemusta käsitellään viikko. Sitte ilmotetaan, että halutaan selvitykset (jotka olen jo toimittanu vittu kaks kuukautta sitte) ja taas menee aikaa päätöksen tekemiseen.
Sillä välillä mie ehdin jo kuolla nälkään. Pitää vissii pummata iskältä. Vihaan pyytää rahaa toisilta, mutta...
Ahdistaa. Ihan. Liikaa.
Etenki tää odottaminen, ku en nyt tiedä haluaako ne selvityksiä vai ei.

Miks mie ylipäätään lopetin viiltelyn?! Sellanen verenvuodatus olis mulle ihan oikein, ku oon tämmönen vitun torvi.

Miks mie annoin sen yhden tilata lukiokirjat jo kuun alussa?
Miks mie en saatana kestäny töissä edes yhtä-vitun-kuukautta?!

En tiiä mitä teen itteni kanssa. Tuntuu siltä, ettei mulla ole tulevaisuutta. Elämä tuntuu joskus niin hankalalta, etten tiiä haluunko edes yrittää kestää. Varsinkaan viiltelemättä.