Pitäis kai toivottaa hyvää vappua, mut ei oikee ole siihen fiiliksiä. Mie vihaan tämmösiä juhlapyhiä.
Juhlapyhät on sitä aikaa, ku kaikki on toistensa kanssa. Kaikki pitää hauskaa, viettää aikaa yhdessä vanhojen kavereiden kanssa ja tapaa uusia ihmisiä.
Koira tuli hoitoon. Sen omistaja pyys, että mie ottaisin sen hoitoon, jotta se vois ite mennä viettämää vappua.
Mie otin koiran hoitoon kahdesta syystä; 1) en uskonu, että mulla olis mitään vappukuvioita ja 2) koska eihän mulla ollu sydäntä sanoa sille, että pitäis itte koiransa, koska sillon se ei olis päässy mihinkään. (Jos joku ei ole lukenu, toi koira on vähä sellanen että sen kanssa pitää olla lähes koko ajan. Tavallaan sairas ja sillee).
No, koira sitte tuli tänne. Vähä sen jälkeen K soitti ja kysy, onko mulla mitään kuvioo illalla. Kerroin olevani jumissa koiran kanssa. Eilisillan K sitte vietti jossaa kartanossa sen ammattikoulukavereiden kanssa.
Tää on joka vitun vuos tätä. Kaikki on jossain tekemässä jotain. Samaan aikaan mie istun yksin kotona, oon piirtämässä tai vaan datailen koneella. Ja tunnen itteni niin yksinäiseks, etten voi muuta ku ihmetellä miks se olen aina minä, kuka on yksin.
Sillon ku minuu kiusattii, se oli suht normaalia. Ainahan mie olin yksin, mut mieluummin niin ku meijän luokan idioottien kanssa. En mie viittiny ees lähtä minnee, koska aina joku tuttu tuli vastaan ja alko aukoo päätää siitä miltä mie näytän, siitä että mulla on aina vanhat vaatteet tai siitä, että mie oon selvin päin.
Mie inhoon tässä koko sotkussa eniten itteäni. Miks mun piti sanoa, että joo totta kai mie otan sun koiran hoitoon, jotta sie pääset lähtemään ties minne. Miksen mie voinu olla vaan itsekäs, niiku vittu kaikki muutki ihmiset?
Ja toisaalta miks mun pitää ite olla tällanen kusipää? Toinen pääs lähtemään ulos, koska mie hoidan sen koiraa. Mie annoin sille mahollisuuden mennä kattomaan sen ystäviä.
Mie en enää tiiä mitä mie tekisin. Psykan aikaki pitää perua heti ku arki alkaa, koska en pääse toiselle puolelle kaupunkia. En myöskään viitti kävellä sitä muutaman tunnin matkaa, koska mulla on tällä hetkellä käytössä vaan ikivanhat korkokengät. (Niillä ei hirveemmin kävellä, mutta ku lenkkarit on totaallisesti hajalla ni minkäs teet).
Ja poikaystävän kanssa on koko ajan ahdistava tilanne, ku mie haluaisin olla rauhassa koska ahdistaa koko ajan, mut se taas kaipaa koko ajan läheisyyttä ku koiranpentu ja se puolestaan ahistaa minuu entisestään ja ajaa minut vieläki kauemmaksi. Huooh. Ihmissuhteet...
Ja koska mie en ole vielä ehtiny valittaa rahasta niiku yleensä: Meijän rahatilanne kusee edelleen ja isälläki on ens kuulle elämiseen, puhelinlaskuihin ja kaikkeen muuhun vaan satanen.
Masentaa, ahdistaa ja vituttaa olla minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti