Kirjotin pitkän pätkän tän merkinnän alkua. Sitte jostain syystä tekstikenttä latautu uusiks ja koko teksti hävis. Ei jaksa alottaa uudestaan.
Oon ollu kirjottamatta jonkuu aikaa, mut ei mun elämässä ole kyllä tapahtunukaa mitään mistä vois kirjottaa.
K on monta kertaa näiden päivien aikana kysyny mikä minuu painaa ja sanonu, että voin puhua jos siltä tuntuu. Tiedän, että voin. Oon pari kertaa meinannuki. Sitte mie aina pysähdyn. Mie en voi avautua sille, vaikka luotanki siihen.Tää on hirveen monimutkasta. Mie tiedän, että voin puhua sille. Se on nähny ku mie oon itkeny (sillon ku oltii penskoja) ja mie oon nähny ihan viime aikoina ku se on itkeny. Mut jos mie edes ajattelen tilannetta missä mie avautuisin sille (ja jopa itkisin) tulee sellanen itseinhon puuska.
Itseinho on muutenki ihan tuttua. Mie katoin peiliin ja vihaan itteäni yhtä paljo, ku vihasin yläasteella. Mun ulkonäössä on liikaa virheitä.
Psyka soitti ja ihmetteli ku oon perunu kaikki käynnit ja ehdotti jopa kotikäyntiä. Ihan houkutteleva ajatus toisaalta, mut toisaalta en halua sitä tänne. En kehtaa laskea ketään tosta ovesta sisään.
Paniikki- ja ahistuskohtauksia on tullu ihan helvetin usein. Ei sillä ole väliä vaikka oonki ollu kotona nää päivät, ahistaa silti. Oon syönyki normaalia vähemmän. Ahistuessa tulee sellanen huono ja oksettava olo, ja mie pelkään oksentamista ihan liikaa. Pelkään, että syön, ahistun, eikä ruoka pysy sisällä.
Viime aikoina on ollu sellanen fiilis, että kaikki ihmiset vituttaa. Kassajonossa kiilaavat kusipäät, jotka tulee eteen just sillon ku on paniikki päällä, pyörryttää ja ahistaa ja haluais vaan nopeesti ulos. Idiootit, jotka tulee kadulla vastaan ja tuomitsee toisen ihmisen pelkän ulkonäön perusteella. Niiku joku iskän kaveri, joka kirkkain silmin selitti, että jos joku tatuoitu/lävistetty ihminen laittaa työhakemuksen, se ei edes lue sitä hakemusta vaan heittää suoraan roskikseen. On just sellanen olo, että haluais hankkia jonku laseria ampuvan kranaatinheittimen ja lähtä riehumaan. En tee niin, koska sillon en olis yhtään niitä ihmisiä parempi.
Mitäs muuta?
Ei kai mitään.
Kunhan avauduin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti