I hold my breath and wait

En kestä. En kestä. En kestä. Kuolen. En kestä. En kestä. Tuun hulluks. Tuun hulluks. Tuun hulluks.

Poikaystävä lähti kouluun. Mie oon yksin kotona. Ja tietyst iski paniikkikohtaus. Kädet tärisee, huimaa, oksettaa, pelottaa, tuntuu siltä että järki lähtee... Kirjottamisessa kestää, koska joka sana pitää kirjottaa noin 189371894 kertaa uusiks... Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Mietin kuka minut täältä muka löytää, jos mie nyt pyörryn tonne lattialle.

Yritän tehdä mitä vaan, että olo paranis. Kirjottaa, kuunnella musiikkia. Kävellä ympäri kämppää, maastoutua sänkyyn.

Otin eilen sen lävistyksen. Se on ihan kunnossa, ei siinä mitään, mutta koska oon vainoharhanen hullu, ajattelen että tää olo johtuu siitä. Okei tiedän millon joku haava on tulehtunu ja tää ei ole. Mut aina jos oon ottanu tatuoinnin tai lävistyksen ja sen jälkeen, viikonki päästä, kuumeillu, poikaystävä on heti manannu "kannattais kattoa miten noita tatuointeja hoitaa, nyt sie oot päästäny sen tulehtumaan!" vaikka tulehdusta ei ole. Nyt sitte muistelen vaan sen sanoja ja mietin, että mitä jos tää onki tulehtunu. Ja yritän järkeillä, ettei ole.

- USKO MITÄ NÄET JA TIEDÄT. Lävistyksestä näkee, jos se on tulehtunu. Mie nään ettei tää ole.
- KOKEMUS. Kuumeinen olo, huonovointisuus yms on normaalia paniikkikohtauksen aikana.
- KAIKKI KIPU EI TAPA. Sydän hakkaa, totta kai, mulla on aina ongelmia sydämen kanssa ja kai se nyt hakkaa jos mie panikoin.
- HUIMAUS ON OK. Minuu huippaa usein, mutten ole pyörtyny pitkään aikaan.

Mie en yleensä oo stressannu mistään terveyteen liittyvästä. Nyt muutaman kuukauden aikana oon alkanu tekemään niin. Viime päivinä on ollu rintakipuja ja huimausta ja vaikka mitä ja mie oon heti varma siitä, että teen kuolemaa. (Joo kaikkia kiinnostaa varmaan tosi paljo). Mut silti.

Mie en vittu kestä.
Mie haluan nää paniikit helvettiin. Jos ne ei lähde ni mie lähden. Kuolen vaikka.