Nyt tällee ilosen äitienpäivän kunniaks voisin vinkuu omasta äidistäni.
Okei, mie oon äidin kanssa väleissä (taas vaihteeks) ja nään sitä joskus. Se on hyvä juttu. On mulla äidistä hyviäki muistoja.
Mie en muista aikaa, jollon äiti oli vielä mun ja isän kanssa. Mie en osannu edes kävellä, ku se alko kulkemaan vieraiden miesten mukana. Iskä etti sitä monena yönä ja lopulta löys äiskän ryyppäämästä meijän sillosesta autotallista muiden miesten kanssa. Lopulta ne eros. Äiti sano syyks sen, että se masentu mun syntymästä.
Äiti lähti ja iskä joutu koville sen takia. Sossujen oli vaikee uskoa, että miespuolinen yksinhuoltaja vois onnistua. Jotkut paikalliset kusipäät teki iskästä ilmotuksia; ne soitteli lastensuojeluun siitä, että iskä ryyppää ja mie oon yksin kotona. Ku joku tuli lastensuojelusta kattomaan, iskä keitteli mulle sapuskaa ja ihmetteli että mitkä bileet siellä muka on. Lopulta ne turhat ilmotukset loppu, ku iskä uhkas tehdä rikosilmotuksen seuraavasta soittajasta.
Kouluaikoina näin äitiä muutaman kerran vuodessa. En hirveen usein tykänny mennä sinne, koska ovet oli lukossa ja siellä aika usein ehti myös tulla nälkä, koska äiti teki ruoan tosi myöhään, yleensä sillon ku mie olin jo lähteny kotiin.
Äidin sillonen mies ei tykänny musta yhtään. Ja mie tavallaan vähän pelkäsin sitä. Jos se tuli aamulla huoneeseen (mie siis nukuin samassa huoneessa missä sen vaatekaappi oli) ja näki mun olevan hereillä, se tokas "voi vittu", "perkele" tai muuta tollasta ja lähti pois.
Se ei ikinä puhunu mulle sanaakaan niinä kaikkina vuosina, jotka se oli äidin kanssa.
Yläasteella minuu kiusattii osittain senki takia, että äiti yritti sotkee minut mukaan sen mieskuvioihin. Se alko jakamaan mun puhelinnumeroa vieraille miehille.
Nykyään ollaan äidin kanssa yhteyksissä. Nään sitä joskus harvoin. Se ei ole mulle äiti. Se on vaan joku nainen, joka minut synnytti.
Tänään toivotin tekstarilla hyvää äitienpäivää, muttei huvita mennä käymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti