En oo kirjottanu pitkään aikaan, koska ei yksinkertasesti ole mitään kirjotettavaa.
Huomenna pitää perua psykan aika, koska en pääse sinne.
Pitäis mennä moikkaamaan M:ää ja N:ää pitkästä aikaa, mutta ku ne on tuolla 91384913 kilsan päässä ja sinne on vähä vaikea päästä. Ja miks mun loppupeleissä pitäis mennä? Ei niitä kiinnosta, vaikken menis sinne enää ikinä. Jos ihmisiä kiinnostais nähdä, ehkä ne joskus ottais yhteyttä minuun, eikä aina toisin päin.
Mie oon tarhaikäsestä asti miettiny, mitä ihmiset ajattelee musta, vai ajatteleeko ne mitään. Nyt mie oon alkanu harkita, että pitäis vaan antaa olla. Turhaa päänvaivaa sellasesta. Voisin sanoa M:lle ja N:lle, etten mene sinne enää ikinä. Tuskin niitä kiinnostais.
Mie kuulun jonneki kuoppaan, minne kukaan ei näe. Jonneki neljän seinän sisälle. Ihmisten ei tarvis miettiä miks mie oon tämmönen ku olen, enkä mie saastuttais muiden hengitysilmaa. Eikä mun tarvis saada paniikkikohtauksia siitä, että joka puolella on ihmisiä ja mie vaan mietin mikä mussa on vialla.
Oon viime aikoina tuntenu hirveetä katkeruutta kiusaajia kohtaan siitä, että ne tuhos mun luottamuksen itteeni ja muihin. Jos mie joku päivä naksahdan päästä ihan lopullisesti ja saan jostaa aseen, ei varmaan kauaa tarvi miettiä minne lähtisin ekana. En ole ampumassa ketään, mut välillä tekis mieli. Jos se ei olis laitonta ni varmaan tekisinki niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti