Hämmentävää.
Mie oon tutustunu uuteen ihmiseen. Tai oikeastaan se ei ole sinänsä uus tuttavuus, vaan poikaystävän kaveri, Merimies. Ennen ei puhuttu sen kanssa sanaakaan ja sitte ruvettiin puhumaan yhteisistä harrastuksista. Nyt puhutaan vähän enemmän, välillä syvällisempiäki.
Kaks yötä sittn mie purkasin Merimiehelle oikeen kunnolla. Se tietää, että mie saan paniikkikohtauksia ja se tietää muutamia juttuja musta. Ja sitte iski ahdistus ja se oli siinä viestilaitteen toisessa päässä ja sitte keskusteltiin. Ei se pistäny ollenkaan pahakseen sitä, että mie panikoin tai sitä että minuu masens. Se oli ihan kiltti ja ymmärtäväinen.
Tässä tullaan taas tähän ristiriitaan.
Kiva, että se on kiltti. Mahtavaa, että se ymmärtää. Upeeta, ettei se tuomitse.
Mut toisaalta siihen ei voi luottaa, koska se on ihminen ja ihmisiin ei voi luottaa. Siinä käy aina huonosti. Ihmisille ei saa kertoa liikaa omasta itestään.
Mie oon huono avautumaan ja sitte ku mie vähäki avaudun, pelottaa että sanon liikaa ja annan itestäni todella huonon kuvan.
Merimieski on ihan kiva nyt. Mut jos se tietäis miten sekasin ja romuna mie oikeesti olen, ehkä se vaan juoksis toiseen suuntaan.
Se tykkää siitä, mitä mie esitän olevani.
Hävettää muutenki, että menin vuodattamaan sille asioitani sillä tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti