29. syyskuuta 2014

I'll suffer just as much as I need to

Mie en oikee osaa kirjottaa tätä asiaa mitenkää selvästi. Yritän ja yritän, mut mie en vaan saa selviä ja ymmärrettäviä rivejä aikaseks.

Ensinnäki mie oon alkanu viime viikoilla saada käsityksen siitä, millanen ihmine mie olen. Mie olen yrittäny olla jotain muuta ku mitä oikeesti olen, ja se on tuntunu pahalta. Ehkä elämä muuttuu helpommaks, jos mie lopetan esittämisen.

Mie oon yrittäny olla sosiaalinen, tutustua moniin uusiin ihmisiin ja käydä paljon ulkona muiden parissa.
Mutta siitä on tullu vaan huono olo.

Yli 9 vuoden kestäny kiusaaminen jätti jäljen, isomman ku mie olin ymmärtänykään.
Mie en osaa enää olla ihmisten kanssa, mie en luota ihmisiin. Mie tiedän, että tässä maailmassa voi luottaa ainoastaan itteensä. Mie oon sisäänpäin vetäytyny, enkä osaa laskea suojuksiani tai antaa kenenkään tietää liian paljo. Mie en osaa rentoutua täysin edes tuttujen ihmisen, poikaystävän, parhaan kaverin tai isäni seurassa.

Ehkä mun ei enää tarvi yrittäkään.

On helpompi hengittää, ku oon hyväksyny olevani tämmönen.
Ei mun tarvi olla sosiaalinen tai saada hirveetä kaverilössiä perääni.
Mie pärjään näinki. Enkö pärjääki?

Eniten ahdistaa tulevaisuus. Mitä mie teen elämälleni? Ihan oikeesti, MITÄ?! Miten mie elän? Oonko mie ikuisesti ilman töitä ja koulutusta? Mitä-mie-teen?!

Musta tuntuu, että asiat menee siihen pisteeseen, että mie ja poikaystävä erotaan ennemmin tai myöhemmin. Mikään ei ole varmaa, mut tätä ei jaksa. Ei siitä sen enempää. Oon yrittäny vaikuttaa asiaan, mutta mikään ei vaikuta auttavan.

Mie asun virallisesti isän kanssa, vaikka oon majaillu poikaystävän kämpillä jo muutaman vuoden. Jos me erotaan, mie en voi muuttaa takasin kotiin. Ehkä se toimis hetken, mutta mie en vaan pystyis enää asumaan siellä. En varsinkaan näiden paniikkien kanssa.
Mutta omilleen muuttaminen on mulle ihan vieras asia. Mie en ole ikinä tehny sitä, enkä tiedä edes mistä alottaa ja oon ihan vitun eksyksissä.
Mie en ole ettiny omaa kämppää, koska sitte ku mie vaihan kirjat omaan osotteeseen, isältä menee kämppä alta. Ja se kämppä on tosi hyvällä paikalla, siinä on kunnollinen autotalli ja kaikki, joten isä ei mielellään muuttais sieltä pois. Joten tää ei vaikutan vaan mun asioihin, vaan isäänki.

Mutta on muutki saanu asunnon hankittua.
Minuu pelottaa.
Mut jos muut pystyy siihen ni pystyn mieki, huolimatta siitä että pelottaa ja ettei mulla ole mitään hajua käytännön asioista. En edes tiedä mitä kautta lähen ettimää sitä kämppää, koska mie kuulun tohon työvoimatoimiston sisarpuolelle ja mun asiat menee sitä kautta.

Tuntuu hyvältä miettiä, että asiat muuttuu. Samalla pelottaa ihan helvetisti, eikä mulla ole tietoakaan siitä mitä mie olen tekemässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti