I've opened my scars

Tänne ei ehkä kannattais päivitellä elämää näin usein, mutta ei jaksa välittää.

Alkaa nyt tuntua vähä siltä, että masennus on tullu takasin.
En mie oikee muutakaa selitystä tähän olotilaan enää keksi, tätä on jatkunu niin kauan.

Ei itse asiassa jaksais yhtään mitään. Väsyttää ja masentaa koko ajan ja haluaisin vaan nukkua ja viillellä.

Ei jaksais enää miettiä "mikä musta tulee isona". Ahdistaa ihan älyttömästi, ku ihmiset kyselee sitä.
Ei musta tule mitään. Ja nykyajan Suomessa on ehkä parempi pysyä työttömänä, ku lähteä yrittämään mitään. Lähipiirissä on nyt monet menny tekemään jotain, ne on menny kouluun tai töihin tai kursseille, ja kaikilla niillä on nyt asiat sekasin.

Ei jaksais enää miettiä raha-asioita. Se on stressaavaa ja väsyttävää ja kaikki joilla on joskus ollu ongelmia rahan kanssa, tietää varmasti kuinka paljo se vie henkisiä voimia.

Mie en jaksais herätä aamulla.
Mie en jaksais miettiä onko mun elämässä mitään järkeä.
Mie en jaksais turhautua asioista, joita mie en osaa tai uskalla tehdä.
Mie en jaksais enää olla kiltti ihmisille, joka kohtelee minuu ku roskaa.

Eipä tässä muuta.