All the little pieces falling, shatter.

Seuraava teksti voi sisältää ison kasan kirjotusvirheitä. Johtuu univajeesta ja vaikka luin tekstin läpi noin tuhat kertaa, virheitä löytyy lisää sen verran mitä löytyy, anteeks siitä.

En tiiä kuinka monta päivää tässä on kulunu. Mun elämässä ei oo tapahtunu mitään kertomisen arvosta. Lähinnä päivät on menny sellasessa epäselvässä sumussa, johon kuuluu pahaa oloa, viiltelyä ja itkemistä ja pään hakkaamista seinään. Välillä on parempi olo, ei hyvä, mutta parempi. Sillon ei tuu tehtyä muuta ku istuttua koneella ja tuijotettua tyhjää ruutua ja selailtua jotaa katkeria facebookpäivityksiä.

Oon huomannu miten oudolta tuntuu, että jollain mun kaverilla on kaverilistalla ihminen, jota mie inhoan. Esimerkiks mie oon jutellu isän kaverin kanssa facebookissa pitkän aikaa ja tänä aamuna näin, että sen kuvaan oli kommentoinu ihminen, joka teki mun yläasteesta helvettiä. Miks hyvät ja huonot ihmiset tulee toimeen niin? Miksei se kiusaaja kohtele kaikkia paskasti? Miks minuu, muttei muita? Mitä iskän kaveri siinä näkee? Eiks kukaan tajua miten se voi satuttaa toisia? Ja miks mie alan taas miettimään kaikkea sitä paskaa, mitä yläasteella sai niskaan?
Äh, en tiedä, voi olla vähä itsekästä ajatella näin, mut nyt on ajatukset ihan sotkussa muutenki.

Psyka olis alkuviikosta. Se on hyvä, jos jaksan mennä sinne niin aikasee aamulla. Vois puhua siellä jostain. Apua, mistä mie edes puhun? Siitä on ikuisuus ku mie viimeeks siellä olin. Tässä välissä on tapahtunu vaikka mitä, mut toisaalta ei mitään. Mie en jaksais olla äänessä sitä koko kolmea varttia.

Mie en saa nukuttua kunnolla. Valvon kolme tuntia, väsyn ja nukahdan pystyyn (joskus jopa tuoliin jossa istun). Nukun tunnin tai enintään neljä, herään uudestaan. Sitte oon kuus tuntia hereillä ja simahdan uudestaan. Ja sama juttu kiertää koko ajan.
Mie herään unihalvaus- tai paniikkikohtauksiin (jotka on yleensä jonku unen aiheuttamia). Ja ne ei ole tavallisia painajaisia, vaan katkelmia tapahtumista jotka on oikeesti tapahtunu joskus. Niitä ei tuu mietittyä, mut alitajunta näköjään muistaa ne ihan täydellisesti.

Halusin olla muutaman päivän rauhassa. Olin sekasin, olin sotkussa, enkä halunnu ketää lähelle. Viikon jälkeen K laitto tekstiviestin ja valitti siitä, etten ollu paikalla ku se olis halunnu jutella jostain mieltä painavasta asiasta ja kiros sitä, että mie oon aina paikalla jos tarvitaan, mutta nyt en ollu.
Huono omatunto siitä, etten ollu yhteydessä kehenkään. Ei olis pitäny tehä niin. Mut toisaalta olo oli sellanen, etten olis varmaan muuta saanu aikaseks ku jonku riidan sen kanssa.

Toisin sanoen nukun ja valvon miten sattuu. Ahdistun siitä, ku en saa olla omassa rauhassa. Ahdistun, viiltelen koska haluun tuntea edes jotain mikä vie ajatukset pois siitä asiasta, mistä milloinki panikoin. Se auttaa, vaikkei sen pitäis. Jollaa sairaalla tavalla siitä on hyötyä.

Äh en tiiä, ajatukset on sekasin.
Pitäis vissii yrittää mennä nukkumaan.
Masentaa jo valmiiks ku tiiän, että herään taas parin tunnin päästä ja sama ralli jatkuu.