Nonniin, nyt mulla on vapaata aikaa (sitä mulla on aina, mut nyt on vähä voimia kirjottaa) ja ajattelin päivitellä mitä on tapahtunu. (Oon yrittäny olla sosiaalinen, kävin työvoimatoimiston palaverissa ja olin sairaalassa ja siinä varmaan kaikki mitä on tapahtunu). Yritän vähä tiivistää, mutta tää teksti voi silti venähtää suht pitkäks, anteeks siitä.
Ja kiitos kaikille niille 9 lukijalle, jotka on jaksanu roikkua täällä :) Merkinnät ja kommentit on aina tervetulleita :)
Tosiaan, tietokone päätti lähteä lomalle. Se ei lähteny auki, koska virtalähde oli paskana. Jipii, ei ottanu yyyyhtään päähän. Kone meni huoltoon heti, ku sain kasattua sellasen rahasumman, että sain sen huoltoon. Nyt siitä on vaihettu osia ja sen pitäis toimia paremmin.
Mieli on ollu maassa pitkän aikaa. En oikeestaa edes tiedä miks, koko ajan on sellanen olo, että haluais itkeä ja hakata päätä seinään. Nyt ku pääsin sairaalasta (siitä vähä tarkemmin lopussa) olo on ollu huono ja heikko koko ajan, se varmaan vaikuttaa osittain. Unihalvauskohtauksia tulee taas enemmän ja ne valvottaa jonkuu verran. Nyt neki on niin vahvoja, että neki saattaa laukasta paniikkikohtauksia, enkä mie tiedä pitäiskö mun itkeä vai nauraa... Jotkut kohtaukset on ollu niin pahoja, että oon päätyny kylppärin lattialle terän kanssa. Jälkeepäin kaduttaa, mut se helpottaa hetkeks ja se kipu vie ajatukset pois siitä kohtauksesta.
Oon yrittäny olla sosiaalinen ja hyödyllinen, koska olis kiva, että mun olemassaolosta olis ees jotaa hyötyä jolleki.
Oon ollu M:n ja N:n mukana auttamassa niitä jonku kesämökin remontissa. Mie en remonttihommista tiedä mitään, mut perusmaalailut menee kyl.
Remppahommiin lähteminen on aina vaikeeta. Mie mietin kotona läpi kaikki asiat, mitkä voi mennä vikaan. Minuu pelottaa lähtä, koska mie joudun ajamaan (N:l ei ole korttia ja M:llä on paikat kipeenä, eikä se voi ajaa pitkään aikaan). Se auto on pelottava, koska se on niin iso, että sillä peruuttaminen ja sen ajaminen parkkiruutuun on haasteellista. Mie en pidä itteeni mitenkään huonona kuskina, mutta se auto on oikeesti vaikee ajettava. Oon aina ihan paniikissa, ku tullaan takasin kotiin ja tiedän, että autolle pitää löytää parkkiruutu.
Tähän asti oon selvinny noista reissuista ihan hyvin. On ollu jälkeenpäin aina hyvä mieli ku oon saanu asioita aikaseks ja musta on ollu hyötyä. En ole mokaillu mitään, ainakaan kovinkaan pahasti, ja M ja N on kiitelly avusta.
Ja silti noi reissut jännittää aina, ku mie lähden.
Mie lupasin tehdä töitä yhdessä liiketilassa, jonka tuttu omistaa. Mun piti viikon ajan olla siellä pitämässä putiikkia pystyssä, ku se oli lomalla. Mie oon ollu siellä ennenki ja ajattelin, että onnistun, ku oon onnistunu ennenki. En muuten onnistunu.
Mie jouduin sairaalaan muutama päivä sitte. Lääkärit ei keksi mitä vikaa mussa on.
Mut mun (ja muutaman muun ihmisen) veikkaus on se, että toi johtu paniikkihäiriöstä: olin illalla ihan kauhuissani, ku piti lähteä taas pitämään sitä liikettä auki seuraavana aamuna. En nukkunu yöllä ja aamulla oli niin paha olo ja sydämeen sattu niin paljo, että oli pakko lähteä lääkäriin. Kaikkien muiden oireiden takia päädyin sitte ihan sairaalaan. Liikkeen omistaja kyllä sano, ettei haittaa etten ollu liikkeellä koko viikkoa, mut minuu hävettää ihan helvetisti. Lisäks tää tyyppi sano, ettei se ollu yllättyny.
"Mie en oikeestaan yllättyny, että sun fysiikka anto periks. Siitä mie kyllä vähä yllätyin, ku sie lupauduit auttamaan koko viikoks. Mietin, että otettais päivä kerrallaan ku sulla on niitä paniikkejaki."
Jep, kiitti...
Mitäs muuta...? Joo, työvoimatoimiston tapaaminen oli ja meni, siellä sanottiin vaan, että mie en oo enää niin elämänilonen ja rohkee ku joskus ennen ja ne tyypit siellä yritti kehua ja kannustaa, että jos mulla ei olis paniikkeja, mulle uskaltais antaa vaativiaki hommia. Just joo.
Psyka taas varas ajan lääkärille, jos se määräis jotaa hetivaikuttavia lääkkeitä. En oo vieläkää varma, että haluunko syödä niitä. Mut en mie tiedä mitä muutakaa mie tekisin.
Ja psyka ehdotti myös jotaa ihmeen taideterapiaa. Ongelma on siinä, että kaikki noi jutut on helvetin kaukana, eikä mulla ole varaa reissailla noissa tapaamisissa - saatika hankkia bussikorttia.
Ens maanantaina ja tiistaina olis psykan lääkäri ja psyka, mut neki pitää perua, koska meillä ei ole sen vertaa bensaa (tai rahaa) että pääsisin sinne asti.
Toi sairaalareissu pisti miettimään kuvioita uusiks. Mihin musta on, jos mie joudun paniikkikohtauksen takia sairaalaan?! Ihan oikeesti, onks tässä koko paskassa enää mitää järkeä ja onks mulla toivoa ollenkaan?
Huoh. Siinäpä se nyt tähän hätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti