26. marraskuuta 2014

This will not last forever

Taas on vierähtäny pitkä aika edellisestä kirjoituskerrasta...

Hain vihdoin ja viimein mulle määrätyt lääkkeet apteekista. Optiparia söin vajaat kaks viikkoa, ennen ku alkuoireet hellitti. Lääkkeen ottamisen jälkeen oli aina kuvottavan huono olo ja halusin vaan nukkua sen vaikutusajan yli... Rauhottavatki tuli hankittua, niitä en ole yhtäkään vielä syöny.

Eilen oli taas psyka. Ahdisti ihan älyttömästi istua siellä pöydän toisella puolella ja kuunnella, ku se tivas mitä teen elämälläni. Ei se yleensä kysele sitä noin itsepintasesti, ku nyt. Ja koska mie en tiedä mitä mie osaan ja mitä mie haluan, ni en mie osannu antaa sille vastaustakaan...

Parisuhdetilanne on sama ku ennen. Monet teistä ehkä miettii miks mie yhä olen tässä suhteessa. Joskus mie mietin sitä iteki, mutta mie haluan saada tän toimimaan ja yrittää.

Joulun odottaminen on sentään ihan kivaa. Pientä paniikkia tietysti senki suhteen, mutta ainaki saan ajatukset muualle ku askartelen parit kortit ja suunnittelen lahjoja. Mie tykkään joulusta, vaikken mie juhlista sitä mitenkään erityisesti. Menen porukoille syömään ja käydään haudoilla, siinähän se sitte onki.

Nyt on jotenki outo olo. Väsyttää edelleen koko ajan. Paniikkeja on välillä, ahdistaa jatkuvasti, mitään ei jaksais tehdä... Itsetuhosia ajatuksia on ollu enemmän. Kai nää olot johtuu uudesta lääkkeestä, mutta ei näitä siltikään jaksais.

Muutaman kerran oon saanu ison paniikkikohtauksen ja sen seurauksena viilelly. En mitenkään syvälle ja nykyään oon tehny suurimman osan viilloista jalkaan, koska sieltä ne ei näy niinku kädestä. Ja ennen en ole jalkaan koskenutkaan. Muuten oon vaan nukkunu ja yrittäny joskus saada jotain aikaseks.

Sekava olo, ku ei itekään enää tiedä onko vaan väsyny, vai masentunu, vai jotain muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti